Siirry sisältöön

Älykästä teknologiaa: tekoälyavusteinen käytettyjen materiaalien kauppa

Jarmo Sarkkinen
Julkaisuvuosi: 2025
|
Haaga-Helia

Taustaa

Kiertotalous edellyttää tehokkaampia ratkaisuja käytettyjen materiaalien uudelleenkäyttöön. Verkkokaupat ja kauppapaikat näyttelevät keskeistä roolia kehityksessä tarjoamalla materiaalien hyödyntäjille alustoja, jotka tukevat ekologista ja taloudellista materiaalivirtojen hallintaa. Satsaukset parempaan asiakaskokemukseen edistävät vastuullista liiketoimintaa, mutta voidaan nähdä myös satsauksena uusiin asiakkuuksiin ja lisämyyntiin ainakin pitkällä aikavälillä.

Käytetyille materiaaleille on tulevaisuudessa kysyntää. Erityisesti materiaali-intensiivisillä rakennus- ja valmistavan teollisuuden aloilla kiertotalouteen siirtyminen ja soveltuvien käytettyjen materiaalien laajempi käyttö voidaan nähdä välttämättömänä luonnonvarojen käytön näkökulmasta. Kierrätetyille materiaaleille on kysyntää esimerkiksi kalusteiden valmistuksessa ja sisätilojen sisustusratkaisujen rakentamisessa. Lisäksi tarvetta on esimerkiksi kalusteiden uudelleen verhoilussa, korjaamisessa ja entisöinnissä. Kierrätettyjen materiaalien hyödyntäminen tukee vastuullista liiketoimintaa ja voi tuottaa yrityksellä paljon positiivisia vaikutuksia, mutta törmää arjessa moniin haasteisiin.

Materiaalien löytäminen on kuitenkin ostajille haastavaa. Soveltuvien materiaalien etsiminen kuluttaa valtavasti resursseja. Tarjonta on hajanaista ja hakutoiminnot kömpelöitä. Ilmoitusten sisällöt saattavat olla hyvinkin puutteellista. Myyjät sen sijaan kokevat usein myynti-ilmoitusten laatimisen ja tuotteiden esillepanon vaivalloiseksi. Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii verkkokaupoilta ja kauppapaikoilta uudenlaisia tekoäly hyödyntäviä ratkaisuja, jotka tarjoavat parempaa asiakaskokemusta sekä helpottavat ja nopeuttavat myyntiä ja ostamista.

Tekoälyn hyödyntäminen käytettyjen materiaalien verkkokaupassa ja kauppapaikoilla mahdollistaisi uudenlaisen tavan tarjota käytettyjä materiaaleja myyntiin, löytää tarpeeseen parhaiten soveltuvia materiaaleja sekä löytää materiaaleille aivan uusia käyttökohteita. Tekoälyn avustuksella voidaan esimerkiksi helpottaa materiaalien ja sen ominaisuuksien tunnistamista valokuvien pohjalta, tuottaa automaattisesti kuvaustekstejä myynti-ilmoituksiin sekä tarjota ostajille mahdollisuus hakea materiaaleja käyttötarkoituksen perusteella.

Oppimateriaalin sisältö ja käyttö

Tämä oppimateriaali on suunnattu käytettyjä materiaaleja ja rakennustuotteita tarjoavien verkkokauppojen ja kauppapaikkojen tarjoajille, jotka haluavat parantaa asiakkaidensa kokemusta, madaltaa materiaalien ja tuotteiden myyntiinlaiton kynnystä sekä helpottaa niiden löytämistä. Oppimateriaali soveltuu myös yleisesti käytettyjen materiaalien hyödyntämisestä kiinnostuneille.

Oppimateriaali sisältää arviointikehikon sekä videon, jotka auttavat käyttäjää seuraavasti.

  1. Ymmärtämään tekoälyn roolia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia materiaalien myynnin ja ostamisen prosessien ja asiakaskokemuksen kehittämisessä.
  2. Arvioimaan oman tarjoamansa palvelun kypsyystasoa ja kehitystarpeita asiakaskokemuksen parantamiseksi.

Lisäksi oppimateriaali sisältää joukon kysymyksiä, joiden avulla voidaan pohtia omien käytäntöjen toimivuutta ja kehitystarpeita.

Oppimateriaali on suunniteltu osana ÄLYÄ – Älykästä teknologiaa kalusteiden elinkaaren pidentämiseen -hanketta keväällä 2025. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (EAKR) ja osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa. Samasta hankkeesta on tuotettu oppimateriaalit Älykästä teknologiaa: luova tekoäly kalusteiden arvioinnissa ja arvon määrittelyssä ja Älykästä teknologiaa: tekoälyavusteinen käytettyjen kalusteiden mainosviestintä.

Oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Myynti- ja ostoprosessien kehittäminen tekoälyn avulla

Aluksi tarkoituksena on arvioida verkkokaupan tai kauppapaikan nykytilannetta ja myynti- ja ostoprosessien kehittämispotentiaalia. Käsittelemme erityisesti sitä, kuinka tekoälyn hyödyntämisen kypsyyttä voidaan arvioida tarkoitukseen soveltuvan arviointikehikon avulla ja millaisia kehittämistoimenpiteitä eri kypsyystasoilla olisi realistista toteuttaa ostamisen ja myynnin kehittämisen näkökulmista.

Oppimistavoitteet

  • Osaamisen päivittäminen: Opit tunnistamaan erilaisia kypsyystasoja liittyen tekoälyn hyödyntämiseen verkkokaupassa ja kauppapaikoilla.
  • Kypsyystason määrittely: Opit arvioimaan, kuinka kypsä oma kauppapaikkasi on tekoälyn hyödyntämisessä käytettyjen materiaalien ja rakennustuotteiden kaupankäynnin tukemisessa.
  • Kehittämisaskelten määrittely: Opit suunnittelemaan konkreettisia kehitysaskeleita verkkokaupan tai kauppapaikan asiakaskokemuksen ja prosessien tehostamiseksi tekoälyn hyödyntämisen näkökulmasta.

Tutustu oheiseen arviointikehikkoon. Sen avulla saat pikaisesti käsityksen yrityksesi tekoälyn hyödyntämisen kypsyystasosta verkkokaupan tai kauppapaikan myynti- ja ostoprosessien kehittämisen näkökulmasta sekä kypsyystasolle soveltuvista konkreettisista kehitysaskeleista.

MatskuMesta-sovellus auttaa kehittämään kauppapaikkojen myynnin ja ostamisen prosesseja

Seuraavaksi tutustumme tekoälyn tarjoamiin mahdollisuuksiin käytettyjen materiaalien ja rakennustuotteiden verkkokaupoissa ja kauppapaikoissa. Erityisesti keskitymme siihen, kuinka myyjien ja asiakkaiden prosesseja voidaan tehostaa ja automatisoida ja sitä kautta tuottaa parempia asiakaskokemuksia.

Tunnetut tekoälyavustajat, kuten Gemini ja Chat GPT ovat erittäin päteviä yksittäisissä tehtävissä, kun käytetään laadukkaita tekoälykehotteita. Tekoäly suoriutuu erittäin hyvin mm. kuvien analysoinnista, mikäli käytössä kehittynyt päättelymalli, sekä erilaisten teksti- ja kuvasisältöjen luomisesta. Työkalujen yhdistäminen yhtenäiseksi prosessiksi ja optimoitujen tekoälykehotteiden hyödyntäminen kuitenkin helpottaa prosessin läpivientiä ja nopeuttaa suoriutumista tehtävistä.

ÄLYÄ-hankkeessa toteutettu MatskuMesta-sovellus, joka yhdistää erilaisia tekoälyprosessointeja, nopeuttaa ja helpottaa käytettyjen materiaalien ja rakennustuotteiden myyntiinlaittamista sekä soveltuvien materiaalien ja tuotteiden löytämistä. Sovellusta on kokeiltu pk-yrittäjien kanssa syöttämällä materiaaleja ja tuotteita sovelluksen omaan tietokantaan. Sovellus on kuitenkin mahdollista integroida olemassa olevaan verkkokauppaan tai kauppapaikkaan. Sen ei ole tarkoitus toimia omana alustana, vaan pelkästään käyttöliittymänä joko olemassa olevaan verkkokauppaan tai kauppapaikkaan.

MatskuMesta-sovelluksen avulla myyjä voi laittaa käytettyjä materiaaleja tai rakennustuotteita myyntiin valokuvan pohjalta. Käyttäjä lataa kuvan tuotteesta sovellukseen, jonka pohjalta tekoäly tunnistaa tietoja tuotteesta sekä laatii tunnistettujen tietojen pohjalta kuvaustekstin myynti-ilmoitukseen. Mahdollisten korjausten jälkeen tuote on helppo listata myytäväksi. Lisäksi sovellus auttaa ostajia löytämään kriteerejä vastaavia tuotteita käyttämällä hakusanoja (esim. kuparilevy) tai käyttötarpeeseen kytkettyjä hakulauseita (esim. valmistan lompakon).

Seuraava video auttaa ymmärtämään, miten MatskuMesta-sovellus nopeuttaa ja tehostaa käytettyjen materiaalien ja rakennustuotteiden löytämistä verkkokauppaan/kauppapaikkaan listattujen joukosta.

Pohdintatehtävä

Pohdi tilannetta omassa organisaatiossasi tehtäväroolisi näkökulmasta tai pohtikaa vastauksia kysymyksiin yhdessä. Seuraavassa on kysymyksiä, jotka auttavat fokusoimaan keskusteluja.

  1. Mille kypsyystasolle asetumme tarkasteltaessa tekoälyn hyödyntämistä verkkokaupassamme tai kauppapaikassamme? Olemmeko sivustaseuraajia vai olemmeko jopa edelläkävijöitä, jotka ovat ottamassa tekoälyn täyden potentiaalin käyttöön lähiaikoina?
  2. Millaisia kehitysaskeleita voisimme ottaa tekoälyn käytössä myyjien ja ostajien näkökulmasta? Olemmeko ottamassa ensiaskeleita vai voisimmeko tarjota todellista lisäarvoa asiakkaille uusien työkalujen ansiosta? Millaisia prosesseja voisimme tehostaa tai jopa automatisoida tekoälyllä helpoiten ja pienillä kustannuksilla vai voisimmeko investoida isommin resursseja?
  3. Millaisia hyötyjä MatskuMesta-sovellus voisi tarjota meidän verkkokauppamme tai kauppapaikkamme kehittämiseen? Olisiko MatskuMesta mahdollinen sovellus meille ja miksi? Olisiko meillä resursseja (aikaa, rahaa ja osaamista) ottaa sovellus käyttöön ja rakentaa integrointi sovelluksen ja verkkokauppamme välille? Olisiko markkinoilla tarjolla muita vastaavia ratkaisuja? Entä voisimmeko toteuttaa jotain samankaltaista suoraan omaan verkkokauppaamme?

MatskuMesta-sovellus, ohjelman koodi, dokumentaatio ja käyttöönoton ohjeistus. Sovellus on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. Huomaathan, että sovelluksen käyttöönotossa vaaditaan tekniikkaosaamista.

Kuva. Shutterstock