Taustaa
Vastuullisen kuluttamisen trendit lisäävät painetta kehittää käytettyjen kalusteiden kauppapaikkoja (esimerkiksi kirpputorit, kierrätyskeskukset, antiikkiliikkeet, huutokaupat ja digitaaliset kauppapaikat). Lisäksi kalustevalmistajat haluavat panostaa yhä useammin uusien kalusteiden myynnin lisäksi brändin second hand -vaihtoehtoihin. Käytettyjen kalusteiden myynti tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa yrityksen kysyntää ja lisätä myyntiä vastuullisesti.
Erilaisia kalusteita on valtavasti pelkästään Suomen mittakaavassa, puhumattakaan maailmanlaajuisesti. Käytettyjen kalusteiden arviointi ja nykyisen markkinahinnan määrittely myyntiä varten ei välttämättä ole helppo tehtävä, mikäli arvioijalla ei ole riittävästi kokemusta. Miten esimerkiksi hinnoittella tavara oikein? Millaiset asiat vaikuttavat kalusteen nykyiseen markkina-arvoon? Entä millaisia asioita olisi hyvä huomioida laadukkaan myynti-ilmoituksen laatimisessa?
Jo kalusteen tunnistaminen tekemällä verkkohakuja kuluttaa kiireisen yrittäjän arvokkaita resursseja. Erityisen hankalaa on kalusteen markkinahinnan määrittäminen kalusteen nykyinen kunto ja muut ominaisuudet huomioiden. Tekoäly voidaan valjastaa arvioimaan käytettyjä kalusteita ja tarjoamaan tietoa kalusteen ominaisuuksista, nykyisestä markkinahinnasta sekä mahdollisista pyyntihinnoista myyntiin laittamisen helpottamiseksi.
Oppimateriaalin sisältö ja käyttö
Tämä oppimateriaali on suunnattu pk-yritysten työntekijöille, jotka myyvät, vuokraavat tai välittävät second hand -tavaroita – erityisesti käytettyjä kalusteita ja sisustustuotteita. Se soveltuu myös kauppapaikkojen ylläpitäjille, joiden toiminta keskittyy käytettyjen tuotteiden myyntiin. Konkreettisen ja helposti hyödynnettävän sisältönsä vuoksi oppimateriaali sopii erinomaisesti myös jokaiselle alasta kiinnostuneelle.
Oppimateriaali sisältää arviointikehikon sekä videon, jotka auttavat käyttäjää seuraavasti.
- Ymmärtämään tekoälyn mahdollisuuksia kalusteiden arvioinnissa, arvon määrittelyssä ja myyntiinlaiton tukemisessa.
- Arvioimaan yrityksen nykyistä kypsyystasoa kalusteiden arvioinnissa sekä pohtimaan millaisia kehittämisaskeleita yrityksessä olisi hyvä ottaa, jotta kalusteiden arvonmääritystä voidaan nopeuttaa.
Lisäksi oppimateriaali sisältää joukon kysymyksiä, joiden avulla pk-yritykset työntekijät voivat pohtia omien käytäntöjen toimivuutta ja kehitystarpeita.
Oppimateriaali on suunniteltu osana ÄLYÄ – Älykästä teknologiaa kalusteiden elinkaaren pidentämiseen -hanketta keväällä 2025. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (EAKR) ja osa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa. Samasta hankkeesta on tuotettu oppimateriaalit Älykästä teknologiaa: tekoälyavusteinen käytettyjen materiaalien kauppa ja Älykästä teknologiaa: tekoälyavusteinen käytettyjen kalusteiden mainosviestintä.


Oppimateriaali on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Kalusteiden arvioinnin ja arvon määrittämisen prosessit ja tekoälytuki
Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena on arvioida omien käytäntöjen nykytilannetta ja kehittämispotentiaalia. Käsittelemme sitä, kuinka kalusteiden arvioinnin ja arvon määrittämisen prosessien kypsyyttä voidaan arvioida tarkoitukseen soveltuvan arviointikehikon avulla ja millaisia kehittämistoimenpiteitä eri kypsyystasoilla olisi realistista toteuttaa.
Oppimistavoitteet
- Osaamisen päivittäminen: Opit tunnistamaan erilaisia kypsyystasoja liittyen käytettyjen kalusteiden arviointiin ja arvon määrittelyyn.
- Kypsyystason määrittely: Opit arvioimaan, kuinka kypsä yrityksesi on tekoälyn hyödyntämisessä kalusteiden arvioinnissa ja arvon määrittelyssä.
- Kehittämisaskelten määrittely: Opit arvioimaan, millaisia kehitysaskeleita tekoälyn hyödyntämisessä kalusteiden arvioinnissa ja arvon määrittelyssä olisi realistista ottaa seuraavaksi.
Tutustu ohessa olevaan arviointikehikkoon. Sen avulla saat nopeasti käsityksen organisaatiosi kypsyystasosta tekoälyn hyödyntämisessä kalusteiden arviointiin ja arvon määrittelyyn sekä potentiaalisista konkreettisista kehitysaskeleista.
KalusteArvio-sovellus nopeuttaa kalusteiden arviointia ja arvon määrittelyä
Tunnetut tekoälyavustajat, kuten Gemini ja Chat GPT ovat nykyään erittäin päteviä muun muassa kuvien analysoinnissa sekä erilaisten sisältöjen luomisessa. Työkalujen yhdistäminen yhtenäiseksi prosessiksi kuitenkin helpottaa prosessin läpivientiä ja nopeuttaa suoriutumista tehtävistä. ÄLYÄ-hankkeessa rakennettu KalusteArvio-sovellus nopeuttaa ja helpottaa käytettyjen kalusteiden arviointia, arvon määrittelyä sekä tavaran myyntiin laittoa.
Seuraava video esittelee KalusteArvio-sovelluksen käyttötapoja tarkemmin. KalusteArvio-sovelluksen tärkeimmät ominaisuudet ovat seuraavat: kalusteen ja sen ominaisuuksien tunnistus valokuvasta, kalusteen hinta-arvion määritys, myynti-ilmoituksen hahmotelman laatiminen sekä tekoälyavustaja, joka vastaa kalustetta ja sen myyntiin laittamista koskeviin kysymyksiin. Video auttaa oivaltamaan, kuinka KalusteArvio-sovellusta voidaan käyttää nopeuttamaan ja tehostamaan käytettyjen kalusteiden arviointia ja arvon määrittelyä sekä tukemaan myyntiinlaittoa tuottamalla myynti-ilmoituspohjia.
Pohdintatehtävä
Pohdi tilannetta omassa organisaatiossasi tehtäväroolisi näkökulmasta tai pohtikaa vastauksia kysymyksiin yhdessä. Seuraavassa on kysymyksiä, jotka auttavat fokusoimaan keskusteluja.
- Mille kypsyystasolle asetumme tarkasteltaessa tekoälyn hyödyntämistä kalusteiden arvioinnin ja arvon määrittelyn prosesseissa? Olemmeko digiedistyneitä vai olemmeko edelleen tarkkailijoita, jotka odottavat oikeaa hetkeä ottaa tekoäly hyötykäyttöön?
- Millaisia kehitysaskeleita voisimme ottaa seuraavaksi? Olemmeko vielä ottamassa ensiaskeleita vai olisiko paikallaan ottaa käyttöön uusia työkaluja tai laajentaa käytössä olevien työkalujen käyttöä?
- Millaisia hyötyjä KalusteArvio-sovellus voisi tarjota meidän organisaatiollemme? Olisiko KalusteArvio mahdollinen työkalu meille ja miksi? Olisiko meillä resursseja ottaa sovellus käyttöön (aikaa, rahaa ja osaamista)? Olisiko markkinoilla tarjolla muita vastaavia ratkaisuja?
KalusteArvio-sovellus, ohjelman koodi, dokumentaatio ja käyttöönoton ohjeistus. Sovellus on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. Huomaathan, että sovelluksen käyttöönotossa vaaditaan tekniikkaosaamista.
Kuva: Shutterstock